Yhteispistemäärä: 7 Huh, mistähän sitä alottaisi tämän kanssa. Parasta on ottaa ensiksi huomioon, että 20. Ulottuvuus on varsin pitkään jatkunut projekti ja se on selkeästi kehitetty matkan varrella, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että koko ensimmäinen osa (yli 200 sivua) tuntuu ihan turhalta häsläämiseltä. Piirustusjäljestä ei ota tolkkua, huumori tuntuu tuskaiselta ja hahmot on tehty joko pahvista, Mary Sueista tai molemmista. Vasta noin toisen osan puolivälissä tarina kasvattaa itselleen ykskaks yllättäen selkärangan ja hyppääkin puolikoomisesta sekoilusta mielisairauksien, raiskauksien ja lääkeriippuvuuksien synkkään maailmaan, jota on käsitelty oikeastaan varsin mielenkiintoisella tavalla.
Paitsi että juonesta ei aina ota tolkkua, ei aina hahmojenkaan perässä oikein pysy. Kaikilla hahmoilla on enemmän tai vähemmän samanlaiset kasvonpiirteet ja samanlaiset luonteet (lukuun ottamatta kakkososan puolivälin jälkeen päähenkilöiksi nousevaa veljeskaksikkoa), eikä heitä tunnista toisistaan kuin hikiseen hiustyylistä tai muista yksityiskohdista, kuten kissan korvista tai hännästä. Välillä tarinan kanssa onkin aika lahjakkaasti hukassa ja myöntää täytyy, etten oikein missään vaiheessa tajunnut, mistä koko jutussa on kyse ja miksi.
Jos koko tarina olisi laadullisesti samaa tasoa kakkososan puolivälin jälkeisten tapahtumien kanssa, 20. Ulottuvuus olisi piirustustyylin ongelmista huolimatta miellyttävää luettavaa. Uusimpia tapahtumia käsitellään kypsästi, kiinnostavasti ja hahmot lakkaavat olemasta tuskastuttavan yksiulotteisia. Valitettavasti ¼ hyvää tavaraa ei kuitenkaan riitä pelastamaan sarjakuvaa paremmalle sijalle, kun loppuosasta ei ota tolkkua.
Arvostelun kirjoittanut Vol Elokuussa 2009.